Liminkalaislähtöinen viulisti Krista Rosenberg (s. 1987) aloitti viuluopintonsa Limingan seudun musiikkiopistossa Anna Majorin johdolla. Opinnot jatkuivat Oulun konservatoriossa ensin Eeva Heikkisen oppilaana ja myöhemmin Sergey Sarkisiantsin viululuokalla. Ensimmäisen korkeakoulututkintonsa hän sai valmistuttuaan Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi opettajanaan Ari Angervo. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa Rosenberg aloitti Jaakko Ilveksen oppilaana. Ammattiopinnot päättyivät valmistumiseen musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Jari Valon ohjauksessa.
Instrumenttiopintojaan Rosenberg on täydentänyt mestarikursseilla opettajinaan mm. professori Kaija Saarikettu, Endre Wolf, Anatoli Melnikov ja Anatoly Reznikovsky. Kamarimusiikkiohjausta hän on saanut opintojensa aikana mm. Uusi Helsinki -kvartetilta, professori Ralf Gothónilta sekä professori Marko Ylöseltä.
Nykyiseen toimeensa Helsingin kaupunginorkesterin
2. viulussa Rosenberg vakinaistettiin keväällä 2017. Hän on toiminut myös äänenjohtajatehtävissä sijaisena sekä omassa sektiossaan että Suomen kansallisoopperan 2. viuluryhmässä.
Rosenberg on saanut aikanaan tukea opintoihinsa Pro Musica -säätiöltä ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahastosta.
Rosenberg soittaa kollegansa ystävällisesti lainaamalla Pierre & Hippolyte Silvestre -viululla vuodelta 1844.
Kuva: Saara Särkimäki
Liminkalaislähtöinen viulisti Krista Rosenberg (s. 1987) aloitti viuluopintonsa Limingan seudun musiikkiopistossa Anna Majorin johdolla. Opinnot jatkuivat Oulun konservatoriossa ensin Eeva Heikkisen oppilaana ja myöhemmin Sergey Sarkisiantsin viululuokalla. Ensimmäisen korkeakoulututkintonsa hän sai valmistuttuaan Tampereen ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi opettajanaan Ari Angervo. Opintonsa Sibelius-Akatemiassa Rosenberg aloitti Jaakko Ilveksen oppilaana. Ammattiopinnot päättyivät valmistumiseen musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Jari Valon ohjauksessa.
Instrumenttiopintojaan Rosenberg on täydentänyt mestarikursseilla opettajinaan mm. professori Kaija Saarikettu, Endre Wolf, Anatoli Melnikov ja Anatoly Reznikovsky. Kamarimusiikkiohjausta hän on saanut opintojensa aikana mm. Uusi Helsinki -kvartetilta, professori Ralf Gothónilta sekä professori Marko Ylöseltä.
Nykyiseen toimeensa Helsingin kaupunginorkesterin 2. viulussa Rosenberg vakinaistettiin keväällä 2017. Hän on toiminut myös äänenjohtajatehtävissä sijaisena sekä omassa sektiossaan että Suomen kansallisoopperan 2. viuluryhmässä.
Rosenberg on saanut aikanaan tukea opintoihinsa Pro Musica -säätiöltä ja Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahastosta.

Laura Kangas aloitti viulunsoiton 4-vuotiaana Kaustisella ensin Raila Järvelän opissa ja myöhemmin Reijo Tunkkarin oppilaana Kokkolan konservatoriossa. Opinnot jatkuivat Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa Musiikkipedagogin koulutusohjelmassa Nikolai Fadeevin ja Ari Angervon johdolla. Ihastus balttialaiseen musiikkiin vei hänet hetkeksi opiskelijavaihtoon Vilnan musiikkiakatemiaan. Maisteriopinnot Kangas on suorittanut Malmön musiikkikorkeakoulussa professori Jennifer Nuttall-Wolfin viululuokalla.
Oulu Sinfonian viulistina työskentelevä Kangas toimii aktiivisesti kamarimuusikkona soittaen klassisen musiikin repertuaaria laajasti barokista nykymusiikkiin. Musiikillisten sisältöjen ja kokonaisuuksien suunnitteleminen on Kankaalle tuttua ja mieluista puuhaa kuten myös taidetapahtumien tuotantoon liittyvät tehtävät. Hän on tuottanut mm. Kaustisen kamarimusiikkiviikkoa sen yhdistyksen pitkäaikaisena puheenjohtajana, sekä suunnitellut konserttisarjaa Oulu Sinfonian kamarimuusikoiden työryhmässä, toimien edelleen sen aktiivisena muusikkojäsenenä. Viime vuosina Kangas on toiminut Oulun kamariorkesterin kouluttajana ja liidaajana vastaten myös ohjelmasuunnittelusta Perustana barokki- konserttisarjassa. Kangas viihtyy mainiosti opetustehtävissä soittajan työnsä ohessa ja on ollut kouluttamassa tulevia viulunsoiton opettajia Oulun ammattikorkeakoulun viuludidaktiikan opettajana.
Barokkimusiikilla on erityinen sija Kankaan elämässä ja barokkiviulu on rakas instrumentti modernin viulun rinnalla. Barokkimusiikkiin ja barokkiviulunsoittoon on erikoistunut Ammattikorkeakoulu Noviassa opettajinaan barokkiviulistit Kreeta-Maria Kentala, Peter Spissky, Aira Maria Lehtipuu. Nykyään hän toimii orkesterityönsä ohessa Oulun Vanha Musiikki ry:n aktiivisena jäsenenä ja onkin viime vuosina ollut suunnittelemassa festivaaliohjelmia ja ympärivuotista konserttitoimintaa Ovm ry -yhdistyksen hallituksen jäsenenä, sekä kehittämässä Oulun barokkiorkesterin toimintaa toimien usein orkesterin konserttimestarina ja liidaajana.
Kuva: Anita Virkkala

Kuva: Anna-Maija Hirvonen
Anna-Maija Hirvonen aloitti viuluopintonsa Oulun konservatoriossa yliopettaja Mervi Kyrkin johdolla. Opinnot jatkuivat yliopettaja Ari Angervon luokalla ja myöhemmin Münchenin musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti viuludiplominsa. Musiikin maisteriksi Hirvonen valmistui parhain mahdollisin arvosanoin Lyypekin musiikkikorkeakoulusta professori Elisabeth Weberin johdolla vuonna 2015. Lisäksi hän täydensi opintojaan viulutaiteilija Katharina Krügerin opissa Münchenissä sekä lukuisilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Mihaela Martin, Markus Wolf, Kaija Saarikettu, Muriel Cantoreggi, Hagai Shaham, Yuval Yaron, Mi-Kyung Lee, Per Enoksson, Vilmos Szabadi ja Endre Wolf. Barokkiviulua Hirvonen opiskeli Sibelius-Akatemiassa Minna Kankaan johdolla.
Orkesterimuusikon uransa Hirvonen aloitti Baijerin valtionoopperassa ja on sittemmin vieraillut säännöllisesti maineikkaissa orkestereissa eri puolilla Eurooppaa.
Ensimmäisen vakituisen kiinnityksensä hän sai Suomen kansallisoopperan orkesteriin, jossa hän toimi 2. viulun varaäänenjohtajan sekä äänenjohtajan tehtävissä. Nykyiseen toimeensa Baijerin valtionoopperan orkesteriin hänet kiinnitettiin ylikapellimestari Kirill Petrenkon kaudella.
Soolokonsertein Hirvonen on esiintynyt Oulu Sinfonian ja Oulu Festivon solistina sekä saksalaisen Siemens-säätiön konserttisarjoissa.
Vuonna 2010 Hirvonen valittiin kansainvälisen Yehudi Menuhin Live Music Now -yhdistyksen stipendiaatiksi. Tämän jälkeen hän alkoi konsertoida ahkerasti kamarimuusikkona sekä Saksassa että muualla Euroopassa.
Lisäksi Paulon Säätiö, Pro Musica -säätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto ovat tukeneet häntä stipendein.
Hirvosen soitin on Baijerin valtionoopperan omistama R & A Gagliano vuodelta 1821.

Orkesterimuusikon uransa Hirvonen aloitti Baijerin valtionoopperassa ja on sittemmin vieraillut säännöllisesti maineikkaissa orkestereissa eri puolilla Eurooppaa. Ensimmäisen vakituisen kiinnityksensä hän sai Suomen kansallisoopperan orkesteriin, jossa hän toimi 2. viulun varaäänenjohtajan sekä äänenjohtajan tehtävissä. Nykyiseen toimeensa Baijerin valtionoopperan orkesteriin hänet kiinnitettiin ylikapellimestari Kirill Petrenkon kaudella.

Kuva: Peter Adamik
Beata Antikainen on toiminut syksystä 2023 Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä. Hän aloitti sellonsoiton 5-vuotiaana Oulussa Eeva-Marja Laitisen oppilaana ja perheen muutettua Etelä-Suomeen hän jatkoi ensin Käpylän musiikkiopistossa Anja Majan oppilaana ja myöhemmin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Marko Ylösen ja Hannu Kiiskin oppilaana. Maisteriksi Antikainen valmistui Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulusta Claudio Bohorquezin luokalta. Opintojensa jälkeen vuosina 2020-2022 Antikainen oli Berliinin Philharmonikkojen Karajan-Akatemiassa stipendiaattina.
Antikainen on palkittu mm. Turun XII sellokilpailussa, Berliinin kansainvälisessä Anton Rubinstein -sellokilpailussa sekä Saksan korkeakoulujen Peter Pirazzi -kilpailussa. Antikainen on myös aktiivinen kamarimuusikko ja esiintyy säännöllisesti musiikkifestivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Näistä mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, Martha Argerich Festival, Kamarikesä, Hauhon musiikkijuhlat (vuoden 2012 nuori taiteilija), ClasClas, Pekingin Super Cello sekä Belgiassa Classy Sundays. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Berliinin Philharmonialla, Washington D.C. Kennedy Centerissä sekä Hampurin Laeiszhallessa ja tehnyt yhteistyötä mm. Guy Braunsteinin, Patricia Kopatchinskajan ja Amihai Groszin kanssa. Antikainen on soittanut myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian kanssa.
Beata Antikainen on saanut tukea mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Kordelinin säätiöltä, Pro Musicalta, Wihurin rahastolta sekä Wegelius-säätiöltä. Hän soittaa tällä hetkellä OP:n Taidesäätiön omistamalla Giovanni Grancino -sellolla.

Beata Antikainen on saanut tukea mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Kordelinin säätiöltä, Pro Musicalta, Wihurin rahastolta sekä Wegelius-säätiöltä. Hän soittaa tällä hetkellä OP:n Taidesäätiön omistasmalla Giovanni Grancino -sellolla.
Kuva: Peter Adamik

Kuva: Peter Adamik
Beata Antikainen on toiminut syksystä 2023 Helsingin kaupunginorkesterin toisena soolosellistinä. Hän aloitti sellonsoiton 5-vuotiaana Oulussa Eeva-Marja Laitisen oppilaana ja perheen muutettua Etelä-Suomeen hän jatkoi ensin Käpylän musiikkiopistossa Anja Majan oppilaana ja myöhemmin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Marko Ylösen ja Hannu Kiiskin oppilaana. Maisteriksi Antikainen valmistui Berliinin Hanns Eisler -musiikkikorkeakoulusta Claudio Bohorquezin luokalta. Opintojensa jälkeen vuosina 2020-2022 Antikainen oli Berliinin Philharmonikkojen Karajan-Akatemiassa stipendiaattina.
Antikainen on palkittu mm. Turun XII sellokilpailussa, Berliinin kansainvälisessä Anton Rubinstein -sellokilpailussa sekä Saksan korkeakoulujen Peter Pirazzi -kilpailussa. Antikainen on myös aktiivinen kamarimuusikko ja esiintyy säännöllisesti musiikkifestivaaleilla niin Suomessa kuin ulkomailla. Näistä mainittakoon Kuhmon Kamarimusiikki, Martha Argerich Festival, Kamarikesä, Hauhon musiikkijuhlat (vuoden 2012 nuori taiteilija), ClasClas, Pekingin Super Cello sekä Belgiassa Classy Sundays. Kamarimuusikkona hän on esiintynyt mm. Berliinin Philharmonialla, Washington D.C. Kennedy Centerissä sekä Hampurin Laeiszhallessa ja tehnyt yhteistyötä mm. Guy Braunsteinin, Patricia Kopatchinskajan ja Amihai Groszin kanssa. Antikainen on soittanut myös mm. Radion sinfoniaorkesterin, Turun Filharmonisen orkesterin, Helsinki Ensemblen ja Baden Baden Philharmonian kanssa.
Beata Antikainen on saanut tukea mm. Suomen Kulttuurirahastolta, Kordelinin säätiöltä, Pro Musicalta, Wihurin rahastolta sekä Wegelius-säätiöltä.

Picture: Pierangelo Travasino
Emiliano Travasino was born in Asti (Italy) and started playing violin at the age of 4 encouraged by his parents, both musicians. Over time, he became passionate about the viola, identifying himself with its sound and role in the score.
He studied viola in Bologna Conservatory where he graduated under the guidance of Antonello Farulli. He continued studying at the Scuola di Musica in Fiesole and at the Claudio Abbado's Mozart Orchestra Academy where he had the opportunity to focus on chamber music and orchestral training, chosen as principal violist of the Italian National Youth Orchestra (OGI) and later becoming a member of the European Union Youth Orchestra (EUYO).
He was awarded the Master Degree in Music Performance by the Sibelius Academy of the Helsinki University of Arts where he studied under the guidance of Atso Lehto (viola) and Eeva-Liisa Saarinen (voice).
He is a member of Oulu Sinfonia and works as volunteer at the artistic direction of Oulu Sinfonia Chamber Musicians. He's the chairman of NOCMA (Pohjois-Pohjanmaan Kamarimusiikkiyhdistys ry).
He regularly collaborates, also as solo principal violist, with: Spira Mirabilis, Orchestra Mozart, Orchestra Leonore, the Ostrobothnian Chamber Orchestra, Oulu Baroque Orchestra, the Chamber Orchestra of Lapland, RAI-Italian Radio Symphony Orchestra, the Orchestra Regionale della Toscana (ORT) and the Orchestra dell'Accademia Nazionale di Santa Cecilia in Rome.
Between 2006 and 2013 he studied Music Therapy completing the master's degree program at the University of the West of England (UWE).
He has been teaching in Centria University of Applied Sciences, at the Lapland Music Institute and at Conservatory of Kokkola and he currently teaches at the Oulu University of Applied Sciences. He is an active chamber musician and organises chamber music projects based on an outreach mission, often inspired by music therapy.
.jpg)

Kuva: Patrick Bagge
Ville Väätäinen aloitti kontrabasso-opinnot Kuopion konservatoriossa, ensin pianoa muutaman vuoden kokeiltuaan, 10-vuotiaana Jarmo Hiekkalan ja Kari Räsäsen johdolla. Sibelius-Akatemiassa hän kuului Jussi Javaksen maineikkaaseen kontrabassoluokkaan. Väätäinen on täydentänyt opintojaan mm. Peter Puhnin, Francois Rabathin, Jorma Katraman ja Janne Saksalan mestarikursseilla. Teatteri-ilmaisua Väätäinen opiskeli Teatterikorkeakoulussa professori Marcus Grothin johdolla.
Ammattiuransa Väätäinen aloitti Kuopion kaupunginorkesterin soolokontrabasistina, josta hän siirtyi nykyiseen tehtäväänsä Helsingin kaupunginorkesterin soolokontrabasistiksi. Väätäisen voi löytää myös musisoimasta Avanti!:n ja Suomalaisen kamariorkesterin riveissä sekä lukuisilta musiikkijuhlilta niin soolo- kuin kamarimusiikin parissa. Heinäkuut hän viettää Savonlinnassa oopperajuhlaorkesterissa soittaen ja purjelentokoneella lentäen.

KKuva: Anna-Maija Hirvonen
Anna-Maija Hirvonen aloitti viuluopintonsa Oulun konservatoriossa yliopettaja Mervi Kyrkin johdolla. Opinnot jatkuivat yliopettaja Ari Angervon luokalla ja myöhemmin Münchenin musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti viuludiplominsa. Musiikin maisteriksi Hirvonen valmistui parhain mahdollisin arvosanoin Lyypekin musiikkikorkeakoulusta professori Elisabeth Weberin johdolla vuonna 2015. Lisäksi hän täydensi opintojaan viulutaiteilija Katharina Krügerin opissa Münchenissä sekä lukuisilla mestarikursseilla opettajinaan mm. Mihaela Martin, Markus Wolf, Kaija Saarikettu, Muriel Cantoreggi, Hagai Shaham, Yuval Yaron, Mi-Kyung Lee, Per Enoksson, Vilmos Szabadi ja Endre Wolf.
Barokkiviulua Hirvonen opiskeli Sibelius-Akatemiassa Minna Kankaan johdolla.
Orkesterimuusikon uransa Hirvonen aloitti Baijerin valtionoopperassa ja on sittemmin vieraillut säännöllisesti maineikkaissa orkestereissa eri puolilla Eurooppaa.
Ensimmäisen vakituisen kiinnityksensä hän sai Suomen kansallisoopperan orkesteriin, jossa hän toimi 2. viulun varaäänenjohtajan sekä äänenjohtajan tehtävissä. Nykyiseen toimeensa Baijerin valtionoopperan orkesteriin hänet kiinnitettiin ylikapellimestari Kirill Petrenkon kaudella.
Soolokonsertein Hirvonen on esiintynyt Oulu Sinfonian ja Oulu Festivon solistina sekä saksalaisen Siemens-säätiön konserttisarjoissa.
Vuonna 2010 Hirvonen valittiin kansainvälisen Yehudi Menuhin Live Music Now -yhdistyksen stipendiaatiksi. Tämän jälkeen hän alkoi konsertoida ahkerasti kamarimuusikkona sekä Saksassa että muualla Euroopassa.
Lisäksi Paulon Säätiö, Pro Musica -säätiö ja Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan rahasto ovat tukeneet häntä stipendein.
Hirvosen soitin on Baijerin valtionoopperan omistama R & A Gagliano vuodelta 1821.

Anne Korhonen aloitti viulunsoiton Joensuun musiikkiopistossa 5-vuotiaana Eila Helskeen ja myöhemmin Sirje Piipposen oppilaana. 11-vuotiaana jousiorkesterin johtaja ehdotti Annelle alttoviulua ja soitin tuntui heti omalta. Alttoviulua Anne opiskeli Joensuussa ensin musiikkiopistossa Satu Penttosen ja myöhemmin konservatoriossa hollantilaisen Hans Loddersin johdolla.
Musiikkipedagogin opinnot Anne suoritti Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa 1997 alkaen Jürgen Kussmaulin johdolla ja jatko-opinnot Nobuko Imain opissa valmistuen vuonna 2003.
Vuosina 2003-2005 hänellä oli virka alttoviulistina Holland Symfonia -orkesterissa Amsterdamissa. Vuodesta 2005 lähtien hän on työskennellyt Tampere Filharmoniassa, ensin sijaisena ja syksystä 2007 vakituisena soittajana.
Orkesterisoiton lisäksi hän soittaa säännöllisesti kamarimusiikkia mm. terapia q -jousikvartetissa ja Little Grand Trio -jousitriossa.
Annen alttoviulu on Alfons Pistersin tilaustyönä valmistama soitin vuodelta 1998.
Kuva: Krista Rosenberg
Anne Korhonen aloitti viulunsoiton Joensuun musiikkiopistossa 5-vuotiaana Eila Helskeen ja myöhemmin Sirje Piipposen oppilaana. 11-vuotiaana jousiorkesterin johtaja ehdotti Annelle alttoviulua ja soitin tuntui heti omalta. Alttoviulua Anne opiskeli Joensuussa ensin musiikkiopistossa Satu Penttosen ja myöhemmin konservatoriossa hollantilaisen Hans Loddersin johdolla.
Musiikkipedagogin opinnot Anne suoritti Amsterdamin Sweelinck-konservatoriossa 1997 alkaen Jürgen Kussmaulin johdolla ja jatko-opinnot Nobuko Imain opissa valmistuen vuonna 2003.
Vuosina 2003-2005 hänellä oli virka alttoviulistina Holland Symfonia -orkesterissa Amsterdamissa. Vuodesta 2005 lähtien hän on työskennellyt Tampere Filharmoniassa, ensin sijaisena ja syksystä 2007 vakituisena soittajana.
Orkesterisoiton lisäksi hän soittaa säännöllisesti kamarimusiikkia mm. Terapia q -jousikvartetissa ja Little Grand Trio -jousitriossa.

Kuva: Tiina Orbinski
Riina Salminen työskentelee musiikin saralla tällä hetkellä freelancerina. Edellisessä työpaikassaan Oulu Sinfoniassa hän työskenteli vuosina 2003–2021 kaikissa mahdollisissa sellistin rooleissa, niin tuttisoittajana kuin soolosellistinäkin. Päänimikkeeltään hän oli vuosina 2009–2021 Oulu Sinfonian selloryhmän äänenjohtaja. Myös solistin tehtävä oman orkesterin edessä tuli Salmiselle näinä vuosina tutuksi.
Salminen tunnetaan myös aktiivisena kamarimuusikkona sekä barokkisellistinä. Lukuisat vierailut Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalilla ovat sinetöineet Salmisen myös osaksi oululaista nykymusiikkiskeneä, minkä johdosta hän onkin mm. kantaesittänyt useita teoksia. Viime vuosina Salminen on myös vieraillut aktiivisesti Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin riveissä konsertoiden sekä soittaen muutamissa kamariorkesterin levytyksissäkin.
Salmisen musiikkiopinnot Bremenin ja Essenin taideyliopistoissa Saksassa päättyivät 2000-luvun alussa erinomaisin arvosanoin. Kiinnostustaan saksan kieleen ja kirjallisuuteen Salminen syvensi opiskelemalla germaanista filologiaa Oulun Yliopistossa, josta hän valmistui vuonna 2018 filosofian maisteriksi ja saksan aineenopettajaksi. Hänen pro gradu -työnsä, jonka aiheena oli Richard Wagnerin oopperoiden lyriikka, yhdisteli kielitieteitä, filosofiaa ja hieman musiikkitiedettäkin.
Riina Salmisella on loputon lapsenomainen innostus oppia uusia asioita ja laajentaa näköalojaan. Vuoden 2021 aikana tämä luonteenpiirre vei Salmisen jälleen täysin uudelle urapolulle. Salminen on tällä hetkellä päätyökseen projektijohtaja ja suunnittelee useita uusiutuvan energian hankkeita Pohjois-Suomeen. Germaanisen filologian opinnoistaan Salmiselle on jäänyt päällimmäisenä mieleen kreikkalaisen filosofin Herakleitoksen ajatukset, joita hän mielellään siteeraa tarkastellessaan omaa erikoista urapolkuaan. Mieluisin näistä sitaateista onkin ”Kaikki virtaa, mikään ei ole pysyvää”.

Sam Parkkonen aloitti käyrätorvensoiton Pirkanmaan musiikkiopistossa Hannu Pajuojan ja Markus Maskuniityn johdolla. Sibelius-Akatemiassa hän opiskeli Timo Ronkaisen käyrätorviluokalla. Lisäksi hän on osallistunut mm. Radovan Vlatkovićin, Dale Clevengerin ja Esa Tukian mestarikursseille.
Sam Parkkonen on Helsingin kaupunginorkesterin käyrätorven varaäänenjohtaja ja Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterin sekä Suomalaisen Kamariorkesterin jäsen. Hän soittaa myös käyrätorvikollegoidensa Tommi Viertosen, Miska Miettusen ja Pasi Tiitisen kanssa perustamassa wienintorviyhtyeessä Wiener Burschen.

Säveltäjä, pianisti, sovittaja ja kapellimestari Tuomas Turriagolla on takanaan yli 30 vuoden ura suosittuna ja ennakkoluulottomana kamarimuusikkona. Kamaripianistina hän on esiintynyt tärkeimmillä musiikkijuhlilla Suomessa, sekä mm. Berliinin Konzerhausin, Frankfurtin Alte Operin ja Hampurin Spiegelsaalin konserttisarjoissa.
Hän on myös kysytty säveltäjä. Uusimpana kantaesityksenä kuultiin 5.4.2024 Tampere Filharmonian tilaama trumpettikonsertto, solistinaan Deutsche Grammophonille yksinoikeudella levyttävä venezuelalainen trumpetisti Pacho Flores. Trumpettikonsertto oli myös ehdolla vuoden 2024 Suomen Musiikkikustantajien liiton Vuoden Säveltäjä -palkinnon saajaksi. Turriagon 52 teosta käsittävään sävellystuotantoon kuuluvat myös mm. kaksi kamarioopperaa, yhdeksän soitinsonaattia sekä paljon muuta kamarimusiikkia. Hänen teoksiaan on kustantanut Fennica Gehrman.
Turriago on toiminut TAMK:n lehtorina vuodesta 2004 ja Sibelius-Akatemian tuntiopettajana vuodesta 2019. Lisäksi hän on aktiivinen kapellimestari, hän on johtanut Vaasan, Seinäjoen ja Mikkelin orkestereita ja Tampere Filharmonian vaskia ja on esiintynyt kapellimestarina myös mm. Uuden Musiikin Lokakuussa, Tampere Biennalessa, Tampereen Teatterikesässä ja Riihimäen Kesäkonserteissa. Lisäksi hän on johtanut säännöllisesti nykymusiikkiyhtye TampereRaw’ta ja Tampereen ammattikorkeakoulun orkestereita ja oopperaproduktioita. Turriago toimii Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtajana.
Turriagon työskentelyä ovat tukeneet lukuisin apurahoin mm. Suomen Kulttuurirahasto, Pro Musica -säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.
Kuva: Ville Hautakangas
”Tuomas Turriagon Sonaattilevyn tarttumapinnat säihkyvät!” -Kare Eskola, Yle 2022
Tuomas Turriago (s.1979) on suomalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari. Hänet tunnetaan parhaiten kamarimuusikkona ja säveltäjänä. Hän on toiminut Säestyksen Lehtorina TAMKissa vuodesta 2004 ja kamarimusiikin ja prima vistan tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa vuodesta 2019. Lisäksi hän on opettanut useilla pianon mestarikursseilla ja mm Nuorten Pianoakatemiassa. Hän on esiintynyt useiden suomalaisten orkestereiden solistina ja soittanut lukuisilla suomalaisilla musiikkijuhlilla sekä esiintynyt myös mm Saksassa (Berliinin Filharmonian kamarisali, Frankfurtin Alte Oper sekä Hampurin Spiegelsaal), Unkarissa, Virossa, Venäjällä, Yhdysvalloissa, Israelissa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Hänen vakiopartnereihinsa ovat lukeutuneet mm Michael Sanderling ja Pacho Flores. Hän on ollut aktiivinen nykymusiikin puolestapuhuja sekä pianistina että kapellimestarina, ja hän on kantaesittänyt lukuisien säveltäjien teoksia, mm Cecilia Damström, Minna Leinonen, Maria Kallionpää, Paavo Heininen, Mikko Heiniö ja Olli Virtaperko.
Turriagon 48 teosta käsittävään sävellystuotantoon kuuluu mm. kaksi kamarioopperaa, kaksi pianosonaattia, sonaatit tuuballe ja pianolle, trumpetille ja pianolle, käyrätorvelle ja pianolle, alttosaksofonille ja pianolle, huilulle ja pianolle, nokkahuilulle ja cembalolle sekä soolokitaralle, kaksi jousikvartettoa, sinfonia jousille ja kaksi kamarioopperaa. Keväällä 2024 Tampere Filharmonia ja Pacho Flores solistina kantaesittävät Turriagon trumpettikonserton, joka on Tampere Filharmonian tilausteos. Hänen musiikkiaan ovat kustantaneet Fennica Gehrman ja Uusinta Kustannus.
Tuomas on toiminut vuodesta 2010 säännöllisesti TampereRawn ja TAMK/Musiikin kapellimestarina, on Tampereen Kamarioopperayhdistyksen perustajajäsen ja kapellimestari ja on johtanut lisäksi mm. Vaasan, Seinäjoen ja Mikkelin kaupunginorkestereita, sekä Tampere Chamberia ja Tampere Filharmonian Vaskia.
Tuomas on levyttänyt Alba ja Pilfink -levymerkeille. Uusin levy, Sonatas (2022), sisältää neljä Turriagon kamarisonaattia, soittajina Sami Junnonen, huilu, Joonatan Rautiola, saksofoni, Tommi Hyytinen, käyrätorvi, Harri Lidsle, tuuba sekä Marko Hilpo ja Tuomas Turriago, piano. Hänet nimettiin kesällä 2019 ehdolle Suomen Musiikkikustantajien Liiton Vuoden taidemusiikin Säveltäjän palkinnon saajaksi.
Hänen työtään ovat tukeneet mittavilla apurahoilla mm Suomen Kulttuurirahasto ja Pro Musica -säätiö.
www.tuomasturriago.com
Kuva: Ville Hautakangas

Säveltäjä, pianisti, sovittaja ja kapellimestari Tuomas Turriagolla on takanaan yli 30 vuoden ura suosittuna ja ennakkoluulottomana kamarimuusikkona. Kamaripianistina hän on esiintynyt tärkeimmillä musiikkijuhlilla Suomessa, sekä mm. Berliinin Konzerhausin, Frankfurtin Alte Operin ja Hampurin Spiegelsaalin konserttisarjoissa.
Hän on myös kysytty säveltäjä. Uusimpana kantaesityksenä kuultiin 5.4.2024 Tampere Filharmonian tilaama trumpettikonsertto, solistinaan Deutsche Grammophonille yksinoikeudella levyttävä venezuelalainen trumpetisti Pacho Flores. Trumpettikonsertto oli myös ehdolla vuoden 2024 Suomen Musiikkikustantajien liiton Vuoden Säveltäjä -palkinnon saajaksi. Turriagon 52 teosta käsittävään sävellystuotantoon kuuluvat myös mm. kaksi kamarioopperaa, yhdeksän soitinsonaattia sekä paljon muuta kamarimusiikkia. Hänen teoksiaan on kustantanut Fennica Gehrman.
Turriago on toiminut TAMK:n lehtorina vuodesta 2004 ja Sibelius-Akatemian tuntiopettajana vuodesta 2019. Lisäksi hän on aktiivinen kapellimestari, hän on johtanut Vaasan, Seinäjoen ja Mikkelin orkestereita ja Tampere Filharmonian vaskia ja on esiintynyt kapellimestarina myös mm. Uuden Musiikin Lokakuussa, Tampere Biennalessa, Tampereen Teatterikesässä ja Riihimäen Kesäkonserteissa. Lisäksi hän on johtanut säännöllisesti nykymusiikkiyhtye TampereRaw’ta ja Tampereen ammattikorkeakoulun orkestereita ja oopperaproduktioita. Turriago toimii Riihimäen Kesäkonserttien taiteellisena johtajana.
Turriagon työskentelyä ovat tukeneet lukuisin apurahoin mm. Suomen Kulttuurirahasto, Pro Musica -säätiö ja Alfred Kordelinin säätiö.
Kuva: Ville Hautakangas

Kuva: Matti Mettovaara
Johanna Korhonen aloitti viuluopinnot Kainuun musiikkiopistoissa Elisa Ainali-Komulaisen johdolla, josta myöhemmin siirtyi Kuopion konservatorioon Tapio Myöhäsen oppilaaksi.
Vuonna -97 hän aloitti musiikkipedagogin opinnot Kuopion konservatoriossa Zoja Istominan oppilaana ja valmistui sieltä vuonna 2000 erinomaisin arvosanoin.
Myöhemmin Johanna on täydentänyt opintojaan Rotterdamin musiikkiakatemiassa opettajanaan Ilya Grubert.. Vuonna -02 hän valmistui myös Helsingin Metropolia AMK:sta varhaisiän musiikinopettajaksi.
Hän on osallistunut useille viulun mestarikursseille opettajinaan mm. Mi-kyung Lee, Pavel Vernikov, Anatoli Melnikov, Isabella Van Keulen, Pertti Sutinen ja Tuomas Haapanen.
Syksystä -02 alkaen Johanna on työskennellyt Oulu Sinfonian ykkösviulussa.

Johanna Korhonen aloitti viuluopinnot Kainuun musiikkiopistoissa Elisa Ainali-Komulaisen johdolla, josta myöhemmin siirtyi Kuopion konservatorioon Tapio Myöhäsen oppilaaksi.
Vuonna -97 hän aloitti musiikkipedagogin opinnot Kuopion konservatoriossa Zoja Istominan oppilaana ja valmistui sieltä vuonna 2000 erinomaisin arvosanoin.
Myöhemmin Johanna on täydentänyt opintojaan Rotterdamin musiikkiakatemiassa opettajanaan Ilya Grubert. Vuonna -02 hän valmistui myös Helsingin Metropolia AMK:sta varhaisiän musiikinopettajaksi.
Hän on osallistunut useille viulun mestarikursseille opettajinaan mm. Mi-kyung Lee, Pavel Vernikov, Anatoli Melnikov, Isabella Van Keulen, Pertti Sutinen ja Tuomas Haapanen.
Syksystä -02 alkaen Johanna on työskennellyt Oulu Sinfonian ykkösviulussa.
Kuva: Matti Mettovaara
Johanna Korhonen aloitti viuluopinnot Kainuun musiikkiopistoissa Elisa Ainali-Komulaisen johdolla, josta myöhemmin siirtyi Kuopion konservatorioon Tapio Myöhäsen oppilaaksi.
Vuonna -97 hän aloitti musiikkipedagogin opinnot Kuopion konservatoriossa Zoja Istominan oppilaana ja valmistui sieltä vuonna 2000 erinomaisin arvosanoin. Myöhemmin Johanna on täydentänyt opintojaan Rotterdamin musiikkiakatemiassa opettajanaan Ilya Grubert.
Vuonna -02 hän valmistui myös Helsingin Metropolia AMK:sta varhaisiän musiikinopettajaksi. Hän on osallistunut useille viulun mestarikursseille opettajinaan mm. Mi-kyung Lee, Pavel Vernikov, Anatoli Melnikov, Isabella Van Keulen, Pertti Sutinen ja Tuomas Haapanen.